Maan minimimuokkaus
Vähennettyyn maan muokkaukseen, esim. käytettäessä auratonta viljelyä, lapiorullaäes soveltuu hyvin monella tilalla. Tämä koskee erityisesti viljatiloja syyskylvöjen muokkauksessa. Niillä tiloilla, joilla kasvitaudit eivät aiheuta ongelmia voidaan syysvilja kylvää suoraan muokattuun maahan. Jos vaara on olemassa, että kasvitaudit leviävät oljista, on maa myös kynnettävä. Viilloksen äestys ja kylvö on useissa olosuhteissa riittävä varsinkin, jos käytettävissä on lautasvantailla varustettu jyräkombi.
Sänkimuokkaus
Käytettäessä sänkimuokkausta syksyllä heti puinnin jälkeen voidaan sänki ja kasvijätteet tehokkaasti sekoittaa maahan. Samalla saadaan osa rikkaruohon siemenistä itämään. Pellot, joilla runsas juolavehnä on ongelma, on aina syytä kyntää ellei käytetä kemiallista juolavehnän torjuntaa. Kyntö on myös tärkeä pelloilla, joilla kasvitautien leviämisriski olkien tai kasvijätteiden välityksellä on suuri.
Sänkimuokkauksessa ajetaan lapiorullaäkeellä 1-3 kertaa riippuen maahan muokattavasta sänki- ja kasvijätemäärästä. Hyvän työtuloksen saavuttamiseksi on eduksi ajaa vinottain puintisuuntaan nähden.
Kylvöalustan muokkaus
Käytettäessä minimimuokkausmenetelmää on lapiorullaäes hyvä vaihtoehto toukotöiden yhteydessä. Pelto voidaan kylvää neliakselisen lapiorullaäkeen yhden muokkauskerran jälkeen. Viljan viljelyssä minimimuokkausmenetelmällä muokkaus voidaan tehdä nopeasti lapiorullaäkeellä, joka sekoittaa kasvijätteet maan pintakerrokseen. Uuden sukupolven jyräkombit varustettuna lautasvantailla sekä lannoite- ja kylvövantaissa soveltuvat erityisen hyvin minimimuokkausmenetelmään.
Lapiorullaäes soveltuu myös hyvin kylvöalustan muokkaukseen ja viilloksen murskaamiseen vaikeissa olosuhteissa nurmia uudistettaessa. |
|

|
Karjanlannan ja kompostin multaaminen
Lapiorullaäes on aina ollut ylivoimainen kiinteän- tai lietelannan ja kompostin nopeaan multaamiseen. Terien sivusiirtoliike saa aikaan lannan multaamisen maan pintakerrokseen samalla kun maata käännetään lannan peitteeksi. Lannan nopea multaaminen mahdollistaa arvokkaan typen paremman hyötykäytön.
Pitkäaikaisten nurmien ilmastointi
Pitkäaikaisten nurmien ja laidunten kasvun ja tuottavuuden parantamiseksi vaaditaan, että ruohonjuuret saavat riittävästi happea ja että ilma pääsee riittävästi vaihtumaan juuristossa. Leikkaamalla maahan viiltoja tai tekemällä siihen reikiä voidaan juuristoa ympäröivää ilmatilaa kasvattaa. Nurmia voidaan ilmastoida ajamalla hitaasti lapiorullaäkeellä. Jos maa on kovaa, voidaan äkeeseen asentaa lisäpainoja.
Epätasaisilla ja runsaskivisillä nurmilla voi olla eduksi käyttää jälkiäestä, esim. pitkäpiikkistä jälkiäestä tai varpajyrää.
Lapiorullaäkeen monipuolisuus ja tehokas muokkaustapa on uudelleen tehnyt siitä hyvin kiinnostavan. Lapiorullaäes sopii hyvin Suomen olosuhteisiin esim. käytettäväksi yhdessä uuden sukupolven, lautasvantailla varustettujen, jyräkombien kanssa minimimuokkausmenetelmällä. Lisäksi sitä voidaan käyttää kylvöalustan muokkaamiseen ja karjanlannan multaamiseen.
Äestä suurella nopeudella
Lapiorullaäestä käytetään normaaliolosuhteissa suurella ajonopeudella, eli 12-15 km/h. |
| |
| |
|
Äkeen rakenne
Avarampi äkeen runkorakenne
Jotta lapiorullaäkeen käyttö olisi nopeaa ja tehokasta, kun kasvijätteitä on runsaasti, vaaditaan äkeen rungolta läpäisevyyttä. Avara ja korkea runkorakenne estää äkeen tukkeutumisen ja mahdollistaa suuremman ajonopeuden. Tästä huolimatta on tärkeää, että oljet silputaan hyvin. Se tarkoittaa, että puimurin silppurin terien pitää olla terävät ja että olkien ja akanoiden levitys on tehokasta. Näin saadaan hyvät lähtökohdat laadukkaalle työtulokselle.
|
Joustava akseliripustus
Terien ja akseleiden iskujen ja värinöiden vaimentamiseksi on lapiorullaäkeen akselit ripustettu joustavasti. Jousituksen avulla suojataan myös teriä ylikuormitukselta. Jos pellolla on paljon kiinteitä kiviä on ajonopeutta vähennettävä ja ajotekniikka sovitettava vallitsevien olosuhteiden mukaan.
|
 |
Hinattavat äkeet
Suurimmat äkeet ovat hinattavia ja niissä on omat erilliset kuljetuspyörät. Äkeen turvallinen kuljetus helpottuu ja samalla rakenne mahdollistaa erilaisten varusteiden asentamisen rungon etu- ja takaosaan. Rungon etuosaan voidaan esim. asentaa latoja ja taakse erilaisia jälkiäkeitä, latoja, jyriä jne. |
 |
 |
 |
|
|
|
|